Yhä virta venhettä kantaa,
ja sen puohuun herävä oon.
Yhä etsin kaihoten rantaa,
jonka pääsen kainaloon.
Mua voima vyöryvä työntää,
mutta ootan suvantoain.
Liian kauan sen voi jo myöntää,
olen ollutkin punkia vain.
Niin monta ystävää on jäänyt taaksein,
ja mun kaisy on eron hetkiin.
Mut surra kauempaa, et mua turhaan saa,
jo uusi päivä aukeaa.
Kunhan virta venhettä kantaa,
ja sen puoluun heräävä oon.
Yhä eksin kaihoten rantaa,
jonka pääsen kainaloon.
Mulla on voimaa pyörätyöntää,
mutta ootan suvantoain.
Liian kauan sen voin jo myöntää,
olen ollutkin kulkija vain.
Mä tunnen toisinaan, nyt juoksu päättyy,
kun yön on paikallani hiljaa.
Mut aamu ahdistaa, en kestä kauempaa.
Taas kuolle miehen viedä saa.
Kun mä virta venettä kantaa,
mä sen kohuun erävä oon.
Kun mä etsin kailojen rantaa,
jonka pääsen kainaloon.
Minulla voimakin hyvä työntää,
mutta ootan suvampain.
Liian kauan, mistä voi jo myöntää,
olen ollutkin kulkija vain.
Minä virtavennettä kantaa ja
sen pohjuun heräävä oon.
Kun mä ensin kaipasin maata,
mutta pääsen kaipaamaan...