Käännyin katsomaan levyyn saamani,
kun se heijasteli valoan naamaani.
Se riippui sitä talpen sanille aina huhtikuussa,
se oli kunninta kamaa joskus ysikuussa.
On sen tehtävä muut
tunut noista ajoista.
Nyt se hätytää linnut mansikoista.
Se, mikä joskus tappoi se ekasitin.
Nyt sen mä mankkaani asetin.
Ja sieltä kuului, aiku sieltä kuului,
kun sä lauloit laulua jostain menneestä.
Jostain, eikä koskaan enää
löydetä.
Silleen muistutti jostain,
mitä oli puuttunut.
Nyt on tämä maailma niin
komasti muuttunut.
Voispa joku käyttää sanaista kykyä ja selittää,
miten maailma on nykyään.
Täällä pajalta jilta kysytään
henkkareita.
Aikuiset ei saa käyttää
tararekkureita.
Ajassani elin, mutta sinne jäi.
Niin kauan luulin,
etten pääse taaksepäin.
Mutta sit se lauloi.
Noin se levyllä lauloi.
Ja kun sä laulat yli asumia,
mun sydämeni pärtyy se metronomia.
Niitä levyjä on kaksitoista,
ne pitää linnat pois mansikoista.
Aion kuunnella kaikki noista,
levyistä joita on siis kaksitoista.
Se levy jossa kesä tekee tuloa,
se levy joka jo jää nyt on unhoilla.
Se levy, jossa ei ole mitään sanomaa.
Se levy, jossa mainitaan mansikkamaa.
Se levy, jota ei kai koskaan ollutkaan.
Se levy, joka oli olematta ollessa.
Nyt ne levyt tyllä mansikkamaa.
Nyt ne levyt saavat soida uudestaan.
Se levy, jossa on diisin laulaja.
Se levy, jossa vapautta vaaditaan.
Se levy, joka kannessa kannetaan.
Se levy,
jota kuunnellessa lauletaan.
Se levy, jossa jok u lähtee kotonaan.
Se levy, joka ei syttynyt palomaan.
Nyt ne levyt yllämansikkaamaan.
Nyt ne levyt avat suoraan
uudestaan.
Ja niin sä lauloit.
Noilla levyillä lauloit.
Ja kun sä laulaat yli ja somia,
mun sydämeni kovitsee metronomia.
Kiitos