Teoin luotu on historia, ei kirja yli.
Mikä valhetta on,
se lehiltä häviää.
Rivit uudet sivuille piirtyy.
Sanat, eh, kuvat paperilla.
kun tuleva aika eilistä ylistää.
Ja lapsi kuuntelee,
miten tukkasta vapaus nousi,
miten syntyi
S .K .P.
Jos totuutta kerro ei kirjat, se elää toisin,
se elää kirjoitettuna ihmissydämiin.
Se syytetyn sanoista huutaa,
jaa vil loin koukeroisin.
se on kaivettu pankilasein
iin tivisiin.
Sulan homma tumiseen,
eloi teppujen haudan yllä,
näin taisteli
S .O .P.
Raju myrskysen maan alla nostu
ja paikalla hämmät.
Kun liikkuvi en lieket lisäsin
teoille kuntia teen.
Nimen ennen kuiskatun,
nyt voin huutaa äänellä väkevällä.
Minä runon tekijä vain,
jäsenruokan ja puolueen.
Voi, että mun lauluni kiven raskaan soinun saisi,
kun vaadimme oikeutta meitä polkivas ratsastaja.
Voi, että se luotina lentäisi
ja sydämet satuttaisi.
Oli aamu, kun nuoren veljen he teloitti.
Minä runon tekijä par in,
jäsen kuolleen ja luokan.
Toki tahtoisin myös isän maatani
ylistää.
Tovereikseni tuntea,
joka täyttäjän kirveen ja muokaan.
Vaan ei, sana möhkälet,
kipuna kurkkuuni jää.
Känet nuo,
kuka ties viham ies kun määrään.
Yhä kantaa asetta veljeä vastaan, oi!
Ja korvat, niin kauan ne kuun
teli säveltä väärää.
Pyhät uuroja on,
kun niille vapauslauluni soi.
Siksi ylistä en,
se lauluuni ruostan tavoin.
Yhä maani on tarttoit
tamaton vihollis maan.
Sien viitat on myöty,
väistellyt edessä avoin.
Tuli patsaina kolme kir
jainta loimua.
Tuli patsaina kolme kirjainta loimua.
Tuli patsaina kolme kir
jainta loimua.
Turin patsoina kolme
kir jainta loivua.